Vuoden lammilainen 2023 on Päivi Ruuskanen

7.12.2023

Vuoden lammilainen 2023 Päivi Ruuskanen sai muistoksi tunnustuksestaan Design Marian Lammi-kassin. Tunnustuksen luovuttivat Sydänlammin kyläyhdistyksen puheenjohtaja Pirjo Sandelius ja Lykky ry:n puheenjohtaja Petri Silvonen. Kuva: Susanna Mattila

“Yhdessä tehden saa ihania asioita aikaan!”


Kahtena syksynä on yhden illan aikana vieraillut Lammilla ennätyspaljon väkeä naapuripitäjistä ja kantakaupungistakin. Heidät on Lammille tuonut Lammi-viikon tapahtumista Untulan kauhukabinetti.

– Idea kauhukabinettiin syntyi yhdessä ystäväni Leija Kuuranhallan kanssa kahvin äärellä. Haluttiin tarjota jotain uudenlaista tapahtumaa Lammi-viikolle. Ja hienosti onkin molempien vuosien Kauhukabinetit sujuneet, sanoo tuore Vuoden lammilainen 2023 Päivi Ruuskanen.

– Tänä syksynä saimme paljon yhteistyötahoja mukaan ja mahdollisti tapahtuman rakentamisen entistä paremmaksi! Mukana olivat Lammin kirjaston lisäksi Sydänlammin kyläyhdistys, Hakkalan koulun ja Lammin lukion vanhempainyhdistys, Hämeenlinnan seudun 4H-yhdistys, Kulttuurikeskus ARX, Lions Club Lammi, Myllyn kuppi & kakku, SPR Hauhon osasto sekä Tuuloksen keskiaikaiset.

Autojono Lammille oli melkoinen, mutta kävijät palkittiin hyytävän hauskalla kauhutunnelmalla syksyhämärissä Untulan tanssilavan ympäristössä.


Päivi Ruuskanen haastoi kaikki lammilaiset käymään kirjastossa lainaamassa. Kuva: Susanna Mattila

– Kaikkein parasta on se suunnittelun hauskuus ja se, kun kävijät viihtyvät ja tulevat uudestaan! Ensi syksynä toivottavasti jatkamme toimintaa!

Päivi Ruuskanen tuli töihin Lammin kirjastoon syksyllä 2009 ja seuraavana talvena syntyi päätös muuttaa kokonaan Lammille. Reilut 10 vuotta hän on kehittänyt Lammin kirjaston toimintaa koko Lammin olohuoneeksi. Vuosien varrella hän on ehtinyt olla mukana MLL:n toiminnassa ja Lammin Kotiseutulehden toimikunnassa. Edelleenkin työ ja vapaa-aika helposti sekoittuvat, vaikka hän ei varsinaisesti enää ole vapaaehtoistoiminnassa mukana.

Lammin kirjastossa ideoitiin takavuosina päiväleiri alakouluikäisille, joiden vanhemmat vielä koulun päätyttyä olivat töissä. Toimintaa pyöritettiin muutama vuosi vapaaehtoisten avulla ja se palkittiin kaupungin toimesta. 

Sittemmin monen lammilaisen mielikuva on, että meidän Päivi on monessa mukana. Paitsi Lammi-viikon toiminnassa, muun muassa keittämässä ja kaatamassa kahvia Lammin itsenäisyyspäivän juhlakahvituksessa.

Yksi hyvä idea oli kuluvan vuoden Lammin joulunavauksen Joulupolku, jonka Päivi Ruuskanen organisoi yhteistyössä seurakunnan ja MLL Lammin kanssa. 

– Joulupolku syntyi tarpeesta tarjota hyvää mieltä ja maksutonta tekemistä Lammin Joulunavauksen yhteyteen lapsiperheille ja muille joulumielisille. Joulupolulla esimerkiksi kerättiin joulutoiveita polun kiertäneiltä ja koostamme ne vielä esille kirjaston ikkunaan. 

Päivi Ruuskanen kiittääkin Lammin kirjaston pientä, mutta huippua työporukkaa. Yhdessä tehden saa ihania asioita aikaan! Hän myös haastaa kaikki lammilaiset käymään ainakin yhden kerran ensi vuoden aikana kirjastossa lainaamassa kirjan tai jotain muuta kirjaston tarjonnasta.

– Lasten ja nuorten lukeminen on minulle tärkeä asia ja sen parissa haluan jatkossakin tehdä töitä. Kirjasto on kaikille avoin, yhteinen tila ja toivon, että me kirjastolaiset olemme helposti lähestyttäviä. Nyt omatoimiaikojen myötä kirjasto on Lammillakin entistä paremmin kaikkien käytössä, joten toivon, että kirjastoa hyödynnetään ja että kaikki löytäisivät kirjastosta sekä tarvitsemaansa tietoa että huippuja tarinoita! 

Mistä vuoden lammilainen ammentaa kaikki hienot ideat ja sen ehtymättömän ystävällisyyden, jolla hän lammilaisia kirjastolla palvelee? Päivi on innokas uimari, ja on nyt jatkanut uimakautta avantouinnilla. Myös luonnossa liikkuminen on tärkeää.

– Monet hyvät ideat syntyvät metsässä kävellessä, hän kertoo.


Päivi Ruuskanen palkittiin Lammin itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksen jälkeen itsenäisyyspäivän juhlakahvitilaisuudessa Turvantalolla Vuoden lammilainen -tunnustuksella kiitoksena lammilaisten olohuoneen, Lammin kirjaston toiminnan kehittämisestä ja ulottamisesta kirjaston ulkopuolelle mm. Untulan Kauhukabinettina ja Joulupolkuna.

Tunnustuksen myöntää Lammi-viikon ja itsenäisyyspäiväjuhlan toimikunta, joka koostuu lammilaisista yhdistyksistä ja yhteisöistä. Kuka tahansa voi tehdä esityksen Vuoden lammilaisen valinnaksi. Vastauksia kerättiin Lammin kirjastolla ja sosiaalisessa mediassa. Lopullisen valinnan esitysten pohjalta tekivät aikaisempien vuosien Vuoden lammilaiseksi valitut. Tunnustuksen luovuttivat Sydänlammin kyläyhdistyksen puheenjohtaja Pirjo Sandelius ja Lammin kotiseutu- ja kulttuuriyhdistyksen puheenjohtaja Petri Silvonen Lammin itsenäisyyspäivän juhlassa.

Vuoden lammilainen 2023, Päivi Ruuskanen. Kuva: Susanna Mattila